maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulu tulee

Alkuviikosta oli aivan loistavat kelit tuolla tien päällä. Voi jestas. Tiistaina tuli koko päivän vettä taivaan täydeltä ja ku meillä nyt oli ollu toi meidän hiekkatie jo lumen peitossa, niin tietenki se sitte vesisateen myötä muuttu ihan pelijääksi, jonka päällä oli vettä. Jippii! Hostäiti soitti aamulla ku se lähtee nyt aina ennen mua tonne tien päälle, et hän ei tiedä et miten selviät sillä sun autolla tuosta meidän tiestä et se on aivan hirvee ja yks auto siellä oli jo ollu ojassa. No, selvittiin onneksi lasten kanssa ihan hyvin ku ajettiin hyvin hiljaa ja kieli keskellä suuta pari mailia. Koulusta vaan myöhästyin normaalia enemmän ku yleensä, mutta onneksi sattu sellanen kerta et meillä ei ollu kokeita. Keskiviikko aamuna meillä oli kuitenki vähintään yhtä paljon lunta ku ennen tiistain vesisateita, joten ilmeisesti se sade oli sitte yöllä muuttunu lumeksi. Eli vielä meillä oli valkonen maa. Sunnuntaina saatiin kuitenki koko päivä vettä taas taivaan täydeltä ja sinne meni meidän lumet. Nyt meillä on suuri ongelma, et miten meille saadaan pukki tulemaan ku ei oo yhtää lunta maassa.

Maanantaina menin normaalin tapaan aamulla salille. Sieltä ajoin suomalaisen au pairin kautta kotiin ku hain sieltä CD levyni pois. Sieltä ajoin suoraa hakemaan tyttöä koulusta ja tultiin kotiin. Kotona oltiinki sitte iltapäivä. Illanki mää olin kotona ku valmistin lisää niitä ruusuja mun kakkukurssille.

Tiistaina olin aamulla koulussa ja siellä käytiin läpi viimesiä kokeeseen tulevia asioita. Iltapäivällä tytön kanssa käytiin asioilla. Shoppailtiin mun kakkukurssitarvikkeita illan kakkukurssia varten ja yritettiin käydä terottaa mun luistimet, mut se paikka aukes vasta kolmelta, joten yritykseksi jäi. Sen verran kuitenki jo edistyin et sain selville et missä ja millon voin niitä teroittaa. Illalla sitte oli tää mun kakkukurssi ja tehtiin erilaisia kukkia pursottamalla. Kakkukurssin jälkeen näin italailaista au pairia ja muutamaa muuta kahvilassa. Meillä oli italailaisen "läksiäiset" ku hän lähti torstaina kolmeksi viikoksi italiaan.

Keskiviikkona kävin aamulla viemessä mun suomeen menevät joulukortit postiin. Jee, sain senki hoidettua. :) Ja sit sain vietyä mun valokuvat kehitykseen. Mulla nimittäin on täällä yks skarpbooki täys, joten mun poikaystävä saa sitten viedä sen suomeen ku saan vielä ne kuvatki sinne ens viikolla. Sit se on virallisesti täysin valmis. Asioitten hoitelun jälkeen tulin kotiin ja tein läksyt ja taas kerran lisää ruusuja mun kakkukurssille. Tiistaina tyttö kyseli et millon leivotaan, niin lupasin sitte, että tehdään keskiviikkona kakkupohjat mun torstaina olevalle kakkukurssille valmiiksi, joten niitä sitte tehtiin keskiviikkona. Tyttö osaa hienosti mitata aineita ja hän on niin onnellinen ku pääsee käyttämään sähkövatkainta. Kyllähän se nyt jo on ison tytön merkki. :) Illalla olin spinningissä ja sitte sieltä suoraa ajoin teroittamaan mun luistimet ja tällä kertaa se jopa onnistuki. Jee, viikon tavoite tuli suoritettua. Luulin kyllä et se prosessi kestää monta tuntia ku se teroittaja oli just sillon ku menin sinne, niin jossai käymässä ja sit siellä oli sikana muittenki luistimia, mut onneksi se oliki ihan nopee homma. Hän nimittäin otti sitte mun luistimet ekana ku tuli takasi työpaikalleen.

Torstaina oli sitte viimenen kerta koulua ennen loppukoetta, joka siis on ens tiistaina. Opettaja piti hyvin tiukan puheen perusteluineen kaikkineen et miks ei saa lukee kokeisiin maanantaina. Sen mielestä me mennään ihan sekasi jos hädissään ruetaan maanantaina lukemaan ja pänttäämään asioita. No, empä mää kyllä muutenkaa oo niihin lukenu enkä oo etes sellasta suunnitellu, joten ei tuota mulle ongelmia olla maanantaina lukematta. Iltapäivällä valmisteltiin tytön kanssa loppuun mun kakkukurssinkakut. Tällä kertaa oli vaan sen verran vaikeeta hommaa, et hän ei voinu kuin käytännössä katsoa, mutta luulen että tärkeint tekijä oli se, että hän pääsi nuolemaan frostinki kupin. :) Sitä nää lapset nimittäin rakastaa yli kaiken ja heti ku ne näkee et teen etes jotai siihen liittyvää, ne kysyy, et saanko mää nuolla sen kupin sitte. Illalla sitte oli tää mun kurssi ja siellä meinas olla pieni häslinki meidän kurssin suhteen. Siellä oli joku postimerkkikurssi yhtä aikaa meidän kanssa ja siellä on tilat vaan yhdelle ryhmälle kerrallaan. Sit meille vaan sanottiin et teidän kurssia ei oo. Oltiin, et anteeks mitä. Tiistaina meille sanottiin et se on ja sit meillä oli kaikki meidän kamat mukana. Mentiin sitte toisen kurssilaisen kanssa, joka on muuten slovakiasta kotoisin, selvittämään et mitä ihmettä. Saatiin vastaus et meidän opettaja on kyllä tulossa ku se oli soittanu et hän tulee myöhästymään hieman. Onneksi siellä kaupassa oli kuitenki sen verran mukavia työntekijöitä et järkkäsivät sitten meille oman taukotilansa meidän työpaikaksi. Hyvä niin, sillä ois suuresti ottanu päähän lähtä niitten kaikkien kamojen kanssa takaisin kotiin ja järjestää kaikki kamat uudestaan sinne joku toinen päivä. Tehtiin siellä sitte meidän kolmos kurssin lopputyökakku, johon mää oli kotona etukäteen valmistanu niitä ruusuja fondantista. Ekaa kertaa voin oikeesti sanoo, et oon ylpee suorituksestani. Mielestäni sain aikaan todella upean kakun. Oon laittanu kakusta kuvan mun leivontablogiin, jos joku haluaa käydä kattomassa. Tällä kertaa oli kaks eri kakkua eli kerroskakku, joten perjantaina toinen meni sitte perheen äidin ja toinen perheen isän työpaikalle. Perheen äidin työpaikalla kukaan ei ollu uskaltanu aamupäivällä koskee siihen ku ne oli luullu et on joku koriste. :) Kaikki oli vaan käyny pyörimässä sen ympärillä. Sit ku oli sanottu et kyllä se on ihan syötäväksi tarkoitettu, niin sitte se oli kyllä hävinny sieltä, et ilmeisesti kelpasi. Mun ei ite tee missään tapauksessa mieli maistaa niitä. Niissä ei käytännössä oo mitää muuta ku sokeria, joten ei kiitos. Tehdä voin, mut muut saa syödä.

Torstai iltana katoin kakkuohjelmaa telkkarista. Täällä on tosi kiva leivonta- ja ruokakanava, joka näkyy ihan munki telkkarissa. Nyt vasta bongasin sen ku puhuivat kyseisestä kanavasta mun leivontakurssilla. Ei mulla oo ollu aikaa tutkia et mitä mun telkkari sisältää. Se on hyvällä tuurilla päälläki ehkä kerran kuussa. Nyt ehkä vähän useammin ku löysin ton kivan kanavan ja vielä kivan kakkuohjelman. :)

Torstai iltana olin myös siinä suhteessa hyvin ahkera et sain tehtyä jo mun läksyt. Lähinnä sillä ne tein, että sain käydä ne sitte perjantai aamuna tarkistamassa mun koululla, jotta teidän että teen oikein ennen kokeita. Joten siis koululla kävin perjantain aamuna ja yritin samalla katella sitä meidän kirjakaupasta et josko ois tullu seuraavan kurssin kirjat sinne, mutta en löytäny. Ne ois ollu helpompii ostaa nyt ku sitte tammikuussa kauheessa ryysiksessä ku kaikki muutki haluaa ne samaan aikaan. No, kerrahan sitä tietysti tarvii vaan jonottaa. Perjantaina oli siivouspäivä. Yleensä meillä on ne siivoojat sellasia keski-ikäisiä naisia, jotka ei ikinä puhu mitää. Tällä kertaa meillä oli täällä mukana nelikymppinen mies, jonka kanssa höpöttelin kaikkee mahdollista. Hän oli kotosi Costa Ricasta. Tulin vaan omasta huoneesta hakemaan nopeesti jotai syötävää siivoojien keskeltä mut jäinki sitte ylös syömään, jotta pystyin juttelemaan tämän meidän siivoojan kanssa. Ku hain tytön koulusta, niin mentiin sitte käymään siellä museossa. Siivoojat vielä oli meillä, joten kivempi tytön kanssa olla jossai muualla ku kotona. Ja tyttö tykkää hirveesti tästä museosta, joten se oli oikein loistava valinta. Poikien tultua koulusta lähdettiin harrastuksiin. Tää oliki nyt sitte vika kerta ennen joulubreikkiä, joten seuraavan kerran tarvitsee sinne raahautua heidän kanssaan, vasta joskus tammikuussa.

Perjantai iltana pelasin jääkiekkoo ja hävittiin 5-1. Pelattiin vihreitä vastaan ja ne on ihan sika hyvä joukkue, joten eipä tuo sinänsä ihmekää vaikka hävittiin. Yhtä meidän joukkuelaista rupes ottaa päähän ku vihreessä on paljon sellasia, jotka pelaa tosi korkeella tasolla jääkiekkoo ja sit ne tulee tonne vaan sen takia et saavat etes jossai loistaa ja tehdä maaleja ku kukaan ei voi niille mitää. Sinänsä typerää, mut sinänsä mulle taas aivan sama. Toi nyt on vaan tollanen harrastusjuttu, joten en kyllä ymmärtäny sitä meidän joukkuelaista joka oli ihan hermona siitä. Antaa toisten olla ja tehä maaleja, jos se kerta saa niille hyvän mielen et pystyvät tekemään niitä paljon heikompien seurassa. Jääkiekosta suoraa ajoin puolalaisen au pairin kotiin. Siellä suihkuun ja valmiiksi iltaa varten. Mää lupasin olla kuskina sillä ehdolla et hän voi sitte olla kuskina mulle ja mun poikaystävälle ens perjantaina jos lähdetään johonki. Eli M, mulla on meille jo kuski ens perjantaiksi eli eiköhän sitä sillon johonki olla menossa, vai mitä? ;) Anyway, käytiin hakee kyytiin itävaltainen ja ajettiin downtowniin. Siellä sit mentiin eka käymään baarissa tanssimassa ja sieltä sitte yhteen taloon bileisiin. Ihan kivaa oli ja joskus neljän aikaan oltiin puolalaisen au pairin kotona. Jäin sinne yöksi ku en jaksanu lähtä ajaa enää siihen aikaan kotiin. Asutaan kuitenki ihan eri puolella kaupunkia.

Lauantaina ajelin ennen puolta päivää sitte kotiin ja rupesin suunnittelee et teen joulutorttuja. Soitin hostäitin äitille et mitä taikinaa mun pitää ostaa et tulee hyvä ja sitä rataa. Eli sit vaan kauppaan tarvikkeet ostamaan ja sitte tekemään luumuhilloa. Meillä ei nimittäin saa mitää luumuhilloa, joten täytyy ostaa kuivattuja kivettömiä luumuja ja keittää niistä. Mää vaan keitin ne vedessä, muussasin ja lisäsin sokeria. Ihan hyvin toimi. Kunnon joulutorttutaikinaakaa meillä ei luonnollisesti ole, mutta onneksi sentään jotai voitaikinoita on. Niistä sitte tein kaulitsemalla torttuja ja ihan hyvin kyllä onnistuin ja maistuu ihan suomalaiselle joulutortulle. Mun tämän vuoden ekat joulutortut siis söin lauantaina. Ja oli hyviä ku vielä ihan ite vaivalla tehty. :) Kelpasivat myös muille perheenjäsenille. Lauantai oliki oikein joulupäivä ku mää tein noita torttuja ja sitte mentiin koko perhe hakee joulukuusta ja ostettiin siihen jotai koristeita. Sit vielä illalla mää tein lasten kanssa piparkakkutalon. Haettiin ihan oikee joulukuusi, joka nyt tuoksuu ihan joululle. Mentiin vaan sellaseen kauppaan joka niitä myy ja sit siellä oli koristeltu malliksi jotai kuusia. Voi jestas ku ne oli rumia. Nää amerikkalaiset oikeesti tunkee ne niin täyteen ja niin sikana kaikkee rumaa koristetta joka ei millään tavalla liity jouluun, et mää en etes ymmärrä et miten niitä voi kutsua joulukuusiksi. Onneksi meillä nyt kuitenki on ihan tavallinen joulukuusi ilman mitään typeriä "ei liity jouluun" -koristeita. Lauantai iltana mulla oliki sitte mun eka työpäivä viikonloppuna koko sinä aikana ku oon ollu täällä. Eikä sekää nyt ollu ku pari tuntia ja sit laitoin lapset nukkumaan ja olin vaan kotosalla. Tehtiin sitte piparkakkutalo illalla. Täällä on sen tekeminen tehty kyllä mahdollisimman helpoksi. Sää voit kaupasta ostaa sellasen kitin, joka sisältää kaiken mitä tarvit. Liimausaineen, joka yllätys yllätys on frostingia, koristeet ja valmiit palat. Sit vaan liimasin frostingilla palat yhteen ja annoin lasten päättää et mitä tehdään. Mää vaan laiton frostingia sinne minne ne käski, jotta pystyivät sitte koristelemaan karkeilla. Itse kitissä oli karkkeja ja frostingia meidän lasten makuun liian vähän, mutta onneksi mää käyn kakkukurssilla ja mulla oli valmista frostingia vaikka muille jakaa, joten ei muuta ku sitä käyttöön ja kaapista penkomaan lisää karkkia ja koristelut jatkuu. Lapset meinasivat että oli päivän pelastus et mulla oli frostingia lisää. :) Nyt meidän piparkakkutalo on kyllä hyvin kaukana piparkakkutalosta. Se on niin täynnä karkkia ja frostingia et saa kyllä etsiä et löytää sieltä jotai pipariin liittyvää väriä. No, ainaki meillä oli lasten kanssa hauskaa ja saivatpahan ainaki tehdä sellasen piparkakkutalon ku halusivat. Toi kit oli kyllä kätevä. Tollasen haluan suomeenki. Täälläki se makso ehkä 10 taalaa, et ei kovin suuri investointi ja hyvin nopee tehdä.

Sunnuntaina olikin sitte kohtuu aikanen herätys ku lähdettiin jonneki puolen tunnin matkan päähän au pairien joulupäivälliselle. Meidän piti olla siellä ennen yhtä ja hienosti pukeutuneena, joten pääsin taas käyttämään mun hostperheeltä saatua synttärilahjaa. Ekaksi paikan päällä oltiin pukin kanssa valokuvissa ja sitte asetuttiin pöytiin. Sit meillä oli jotai leikkejä ja kilpailuja ja voittaja pöytä sai jotai au pair in america -juttuja palkinnoksi. Välissä syötiin ja taas jatkettiin leikeillä ja valokuvauksilla. Sieltä jatkettiin yhteen ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa. Matkalla sinne nähtiin yhdessä kaupungissa (emme tiedä et mikä kaupunki se oli) vaaleanpunainen koira! Voi jestas se oli näky! Oltiin saada kaikki sydärit, et ei voi olla totta, vaaleenpunanen koira! Se oli vähän liikaa meille. :) Toi oli kyllä tähän mennessä kummallisin juttu täällä amerikassa jonka oon nähny. Muuta ei voi sanoa. Ostarista jatkettiin matkaa Detroitin oopperataloon ja mentiin katsomaan joku uusi musikaali. Aluksi olin hyvin epäileväinen sen suhteen ku mää nyt en muutenkaa oo kauheen innostunu tommoisista kulttuurijutuista ja sit ku tiedossa vielä oli et se kestää monta tuntia. Mut onneksi olin väärässä. Se oli ihan sika hyvä! Kertaakaa ei tarvinnu kattoo kelloa et joko tää vois loppua, vaikka se kesti kuitenki taukoineen kaikkineen 3 tuntia. Kotona olin joskus vähän ennen puolta yötä et meni aika myöhään. Välillä ku käytiin ostarissa, niin oli vähän turhan hienosti pukeutunut olo ku oltiin kaikki juhlavaatteet päällä. Oopperatalossa ei kyllä ollu sen suhteen mitää hätää. Siellä sai olla onnellinen että oli pukeutunut hienosti.

Täällä on myös meineillään surullista asiaa. Tän mun amerikkalaisen kaverin äiti tekee kuolemaa. Hänellä on syöpä ja todennäköisesti ei elä enää kauaa. Tää mun kaveri soitti mulle itkusena keskiviikko iltana ja sano, ettei tiedä mitä pitäs tehdä ja hänen äitin aika vähenee koko ajan. Tää on ihan hirveetä ku en mää siihen mitään osaa sanoo. Suomeksiki tommoseen tilanteeseen on hyvin hankala sanoa mitään, saatika sitte enkuksi. Enkuksi se on tuhat kertaa vaikeempi yrittää keksiä jotai järkevää sanottavaa. Kuukauden ajan mää oon tienny et hänellä on syöpä, mutta nyt se vaan pahenee ja pahenee koko ajan. Kamalaa ku vielä näin joulun alla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siellä voit sanoa, että "I am so sorry".. Suomessa on vähän jähmeetä sanoa että olenpa pahoillani tapahtuneesta, mutta jenkeissä ja muualla siinä on paljon enemmän tunnetta, kun sanoo että "I am so so sorry". riippuu tietty et kuin asian ilmasee, mut etköhän sä oo sen verran symppis tyttö, et vaikket välttämättä osaa samaistua noin hankalaan asemaan/tilanteeseen, mutta voit olla niin pahoillas tapahtuneesta kun vaan voit kuvitella miten se sattuu kun äiti tekee kuolemee. "I am so so sorry"..

t. paukkis.

Armi87 kirjoitti...

Joo, pahoitellu mää oonki mut se nyt ei vaan oikein suomalaiseen suuhun sovi, mut eihän sen tarvikaa. Kiitos palautteesta. :)

Anonyymi kirjoitti...

minkä cd-levyn oot lainannu?

lillebror

Armi87 kirjoitti...

En mitää. Tälle suomalaiselle vain jäi mun levy, joka oli tulossa puolalaiselta mulle. Siellä oli kuvia Chicagosta. Annoin sen tälle suomalaiselle sillon ku hänellä oli isompi laukku ku mulla ja sit unohdin sen sille.