Tällä kertaa voisin alottaa siitä, että sää on ollut tällä viikolla hyvin kummallinen. Koko viikon (käytännössä ma-pe) on ollu melkeen 20 astetta lämmintä, joinaki päivinä jopa yli ja mää ostin sen hemmetin toppatakin viikko sitte perjantaina. No, se kiltisti odottaa vuoroaan hengarissa. Viikonlopuksi kuitenki saatiin kylmä sää ja nyt on ollu jotai 5 astetta lämmintä ja saatiin meidän ekat lumi-/räntähiutaleet! JEE!! Onhan sitä jo odotettuki. Alkuviikosta näytti siltä ettei saada lunta vuoteen ku oli ihan sika lämmin ja aurinko paisto kirkkaalta taivaalta. Nyt kuitenki sää tila muuttu tosi nopeesti ja tälläkin hetkellä siellä tulee valkosia hiutaleita taivaalta. Ei noista kyllä maahan asti riitä, mut ekat hiutaleet kuitenki saatiin tänään. :)
Maanantaina oli mulla vapaata ku perheen äiti oli vapaalla töistä. Nukuin hieman pidempään ja lähdin sitten salille, jossa taas vierähti mukavasti muutama tunti. Näköjään muodostunu tavaksi toi maanantai aamun pidempi treeni tuokio. Iltapäivällä olin kotona, soittelin suomeen päin skypellä ja hoitelin omia asioita kuten mm. mun koulua. Siinä riittääki ihan kiitettävästi hommaa. Illalla mentiin espanjalaisen synttäri illalliselle mummille ja ukille. Oikea päivä oli vasta tiistaina, mutta ukin mielestä ei voitu pitää sitä sillon ku oli vaalipäivä ja vaaleja piti seurata koko ilta. Hyvin tärkeä syy siirtää synttäri illallista. :)
Tiistaina oli sitten tämä kauan odotettu äänestyspäivä eli Election day. Perheen äitillä oli vapaata töistä ja pojilla oli vapaa päivä koulusta tämän vuoksi. Mää ja perheen tyttö kuitenki jouduttiin menemään kouluun. Meidän koulu ei tunne mitää ylimääräsiä vapautuksia. Tällä kertaa irakilainen oli ite vaihtanu istumapaikkaa, joten tällä hetkellä pärjään hänen kanssaan. Jospa se tajus et mää saatan ehkä olla hieman tympääntyny häneen tai sitte se ajattelee, et mää oon täys ääliö ku en osaa oikein työskennellä hänen kanssaan, mut samapa tuo mulle. Kuhan vaan pääsen siitä eroon, niin mun hermotki riittää siellä tunnilla. Torstaina ku meillä oli muitten mielestä ilmeisesti tosi vaikee tehtävä ja sitte opettaja kyseli et ketkä tajusi. Mää viittasin parin muun lisäksi koska mää ymmärsin et mitä pitää tehä. Sit se opettaja laitto kolme muuta jotka ei tajunu, mun ympärille ja mun piti selittää niille kaikille muille et mitä siinä tehtävässä pitää tehä. Kyllä se välillä menee ja siinä oppii hyvin itekki ku joutuu muita neuvomaan, mut sitte taas koko ajan ja yksinkertaisissaki asioissa se on hyvin raivotuttavaa.
Maanantaina sain puhelinsoiton et mun kakkukurssi on peruttu, joka ois pitäny alkaa tiistaina. Tää ois ollu se kakkostaso. Eka olin harmissani ku olin sitä odottanut, mutta sitte ajattelin, että ehkä sitteki parempi ku siellä toisessa paikassa, jonka löysin viime viikolla, ne kurssit oli jotai 21 taalaa ja tässä paikassa 75 taalaa. Menin sitte tiistaina mun koulun jälkeen selvittämään et mikä niillä on nyt sen kakkoskurssin tilanne ku tää mun alkuperänen peruuntu. Sain selville et niillä alkaa se sinä iltana ja hyvin mahdun vielä mukaan. Maksoin sen ja selvitin sitte et mitä tarvin sinne mukaan. Niillä oli valmiita tarvikepakkauksia joka kurssille, jonka vaan osti ja sitte siellä oli kaikki mitä tarvit sinne. Tässä mun edellisessä paikassa se opettaja selitti ekalla kerralla et mitä sää tarvit ja sitte sun piti ite juosta kaupasta toiseen ja yrittää ettiä niitä tarvikkeita seuraavaksi kerraksi. Makso muistaakseni 30 taalaa se paketti eli yhteensä vaan 51 taalaa. Tarvikkeiden kanssaki huomattavasti halvempi ku toi toinen. Olin tosi innoissani ku tää kurssi vaikutti jo heti alkuvalmisteluidenki perusteella tuhat kertaa paremmalta ku edellinen. Menin illalla sitte kurssipaikalle ja siellä oli pari muutaki mun lisäksi. Opettaja jako lehtisen jossa on melkeen 50 sivua ja siinä on hyvin selitetty ja kuvitettu kaikki ne asiat, jota tullaan tällä kurssilla käymään ja saatiin se vielä omaksi. Tosi hyvä juttu tällaselle, joka ei kaikkia sanoja vielä osaa. Huomattavasti helpompi seurata et mitä se käskee tehä ja millä tavalla ku nään sen asian kirjasta itekki koko ajan. Sitte tunnin aikana opettaja kierteli ja anto palautetta sun tekemisistä. Se korjasi heti jos teit väärin ja neuvo et miten tehdään oikein. Siellä toisessa paikassa opettaja tuli neuvomaan jos pyysit apua. Tätä ei tarvinnu pyytää. Ennen loppua käytiin läpi et mitä tarvitaan seuraavalle kerralle. Tohon lehtiseen on kätevästi laitettu lista tarvikkeista et mitä tarvit ens tunnille mukaan. Varmasti jokainen on ainaki valmiina siellä sitte. Tunnin lopuksi juttelin opettajan kanssa ku tuun missaamaan yhden kerran tästä ku sillon on se Madonnan konsertti. Opettaja sano, ettei se oo mikää ongelma et sitte ku niillä menee seuraavan kerran tää kakkoskurssi, niin mää voin sitte mennä vaan sen kerran siellä käymään. VAU! Ne aina etenee samassa tahdissa, joten voin vaan sitte sen yhden kerran siellä käydä, jonka tuun nyt missaamaan. Olin niin innoissani tästä kurssista et näin sitte yölläki jotai kakun teko unia! :D Anii, ja sitte sain vielä siltä opettajalta ykköskurssin lehtisen, et voin sitte kattoo et osaan ne kaikki mitä siellä on opettu ja jos on joku yksittäinen outo asia niin ei sen takia kannata mennä sinne ykköskurssille ku voin kuitenki sen opiskella sitte tosta lehtisestä ja harjotella kotona. Huvittaa suuresti et miten eri maata nää kurssit voi olla. Oon kyllä alunperin ollu niin väärässä paikassa ku vaan voin olla. Onneksi löysin kuiteni tän paikan ja tiedän ainaki et tää on tosi hyvä. Seuraavan kerran mulla on tätä sitte ensi tiistaina.
Tiistaina olin iltapäivän töissä ku perheen äiti lähti shoppailemaan tarvikkeita keskiviikon cocktail kutsuja varten. Mää olin sitte lasten kanssa kotona. Illalla seurattiin sivusilmällä vaaleja samalla ku vähän järjesteltiin paikkoja keskiviikkoa varten. Obamahan sen sitte vei, jonka varmasti kaikki jo tietää. Aika näyttää et mitä siitä seuraa.
Keskiviikkona perheen äiti teki kotoa töitä, jotta pysty järjestelee illan juhlia. Meillä kotona oli nimittäin hänen työporukan cocktail kutsut ja tänne tuli noin 17 henkee. Osa oli samasta toimistosta, osa arizonasta ja yks ainaki kanadasta. Fordilaisia tietenki kaikki. Iltapäivällä mää lähdin tytön kanssa puistoon ku oli niin makee ilma. Ihan sika lämmin et t-paidat päällä vaan oltiin ulkona ja marraskuussa hei! Ihan älytöntä. Mummi lähti viemään lapset harrastuksiin ja otti lapset hoitoon juhlien ajaksi. Mää menin spinningiin, josta tulin suoraa kotiin juhliin. Täällä oli jo juhlat kovasti menossa. Söin jotai tarjottavia ja juttelin muutaman perheen äitin työkaverin kanssa. Kaikki olivat kuulleet mun leipomisjutut ja tiesivät mut ennemminki nimellä leipuri ku armi. :) Porukka lähti joskus 9-10 välillä, jonka jälkeen lapset tulivat kotiin mummilasta. Vasta 10 jälkeen olivat sängyssä mikä on tosi myöhään ku yleensä he menevät 9 aikaan. Ihan hyvin kuitenki aamulla nousivat ylös.
Torstaina olin aamulla koulussa ja meillä oli taas kokeita. Meillä nyt on melkeen joka kerta, et sinänsä ei yhtää uutta. Iltapäivällä oli tytön kanssa kotona ku hän oli hyvin väsynyt edellisen illan jälkeen. Ei lähdetty mihinkää, et jos sitte väsähtää keskenkaiken johonki. Illalla kävin salilla. Tällä kertaa vain vajaa tunnin treeni, et vähän helpommalla.
Perjantaina kävin aamulla tekee mun koululla kielitestin. Meillä nimittäin loppuu tää kurssi joulukuulle ja täytyy valita uus sit keväälle. Oon ajatellu ottaa kieliopista seuraavan tason. Muita vaihtoehtoja ois lukeminen tai kirjottaminen. Kielioppi on kaikista vaikein ja työlistää eniten, mut en halua päästä helpoimmalla. Haluan saada suurimman hyödyn tästä. Lukemista voin tehdä itseki ku lainaan koulun kirjastosta kirjoja. Koko ajan mulla on joku kirja menossa enkä nyt tiedä et onko kirjottaminen niin tärkee ku kielioppi. Et sää voi kirjottaa, jos sää et osaa kielioppia. Tai ainaki näin mää aattelen. Mun piti sitte käydä testaa lukeminen ku se oli edellisessä testissä sillon elokuussa sillä tasolla, etten sais ottaa seuraava tasoa kieliopista, vaan mun pitäs ottaa tästä samasta tasosta lukeminen ja kuuntelu kurssi. Kuuntelu mulla oli jo valmiiksi seuraavalla tasolla ja kielioppia mun ei tarvihe testata ku näillä näkymin oon selviytymässä hyvin tästä kurssista. Aattelin sitte mennä perjantai aamuna ku ei ollu koulua. Moni muuki oli ilmeisesti ajatellu samoin ja siellä oli hirvee jono. Aattelin jo etten etes pääse pois sieltä ennen ku mun pitää tyttö hakee koulusta. Ihan hyvin se jono kuitenki liikku. Testiki meni ihan ok. Sain 9 pistettä enemmän ku viimeksi eli nyt se sitte taitaa olla sillä seuraavalla tasolla. En tosin oo ihan varma, joten meen ensi viikolla juttelmaan mun opettajan kanssa siitä. Ilmottautuminen tammikuussa alkaville kursseille alkaa ens keskiviikkona 3 jälkeen. Pitää sitte seki hoitaa ensi viikolla ennen Chicagoon lähtöä.
Illalla pelasin kaks jääkiekkopeliä. Ajattelin pelata kaks ku viime viikon missasin halloweenin takia ja ens viikon tuun missamaan Chicagon reissun vuoksi, niin saa sitte kuitenki pelata. Ekan pelin pelasin mustissa ja tokan pelin omissa oransseissa. Mustat hävisi valkosille muistaakseni 3-1. Ongelma oli siinä, että niillä oli vaan 3 alkuperästä niitten joukkuelaista ja niillä on sellanen sääntö tuolla, et ylimääräset saa tehdä vaan yhden maalin per peli ja sitte ku meistä ylimääräsistä yksi teki sen heti pelin alussa, niin se oliki sitte siinä. Mullaki oli monta paikkaa mut sitte tuli hyvin typerä olo, et mitäs mää tällä nyt teen ku en saa tehä maalia. Yhessäki välissä katoin muita kentällä olijoita et kyllä meillä täällä ihan hyvä kenttä on kasassa ja hyvin pyörii, mut ei meistä kukaan saa tehä maalia ku oltiin kaikki ylimääräsiä. En tiedä et mikä kato niitten joukkueelle oli koittanu. Meidän oma peli alko heti tän jälkeen ja me pelattiin ihan hyvin. Voitettiin punaset 4-0 ja tää oli meidän eka nolla peli ja mää tein kolme maalia! VAU! :) Ja sitte sain sieltä kiekon muistoksi, johon yks meidän joukkuelainen kirjotti, et missä, millon ja mitä. Jääkiekossa on nimittän tapana antaa kiekko muistoksi ku tekee ekan maalin ja tää nyt oli mun eka maali tässä joukkueessa ja siinä sivussa tein sitte toisen ja kolmannenki. Siellä porukka jo puhu et mitäs me ens viikolla tehään ku armi ei oo ja kukas sitte tekee ne armin kolme maalia. No, kyllä ne hyvin siellä ens viikolla pärjää ja toivottavasti voittavat. :)
Pelien jälkeen ajoin kotiin ja lähdin nopeesti uudestaan suihkun kautta liikkeelle. Olin menossa mun amerikkalaisen kaverin bileisiin ku sieltä oli taas vanhemmat poissa kotoa, niin bileet käynnissä. Olin sopinu etukäteen et jään sinne yöksi. Siellä oli ihan kivaa. Mukavasti porukkaa ja pelattiin juomapeliä ja juteltiin. Nukkumaan menin joskus kuuden aikaan ja sitte 11 aikaan lähin ajamaan kotiin. Väsytti ihan sikana, joten menin sitte päivällä taas pariksi tunniksi nukkumaan ku illalla oli taas tiedossa baari reissu tällä kertaa muitten au pairien kanssa. Lauantaina nyt en saanu aikasi oikein mitää järkevää ku aika meni nukkuessa. No, sain mää tehtyä mun koulun läksyt tiistaiksi mikä on jo hyvä saavutus ja sitte perehdyin mun kakkukurssiin et mitä tarvitaan sitte sinne tiistaina. 10 aikaan hain italialaisen au pairin kyytiin ja mentiin downtowniin. Mentiin Starbucksiin jossa kaikki aina on. Olin aikasemmin illalla yrittäny soitttaa toiselle suomalaiselle au pairille et mikä on illan tarkotus mut hän ei vastannu mulle. Ihmettelin suuresti et mikä tässä nyt mättää. Starbuckissa hän sitte oli istumassa ja oli onnistunu hukkaamaan päivällä puhelimesa, et kyllähän siihen saa sitte yrittää soittaa. Hän oli sitte ajatellu tulla sinne ku siellä nyt ihan varmasti näkee jonkun. Hyvä tuuri ku meidät näki siellä. Sieltä jatkettiin matkaa yhdessä baariin. Lauantaisin joudutaan käymään Nectossa ku tää uus paikka jossa oltiin halloweenina on vaan perjantaisin alle 21 baari, lauantaisin ei. Tällä kertaa Nectossa oli eri portsari ja aattelin heti testata et tunteeko se suomalaisen syntymäajan. Tähän asti siellä on aina ollu se sama portsari joka tietää ihan liikaa. Annoin sille mun suomalaisen ajokortin enkä puhunu mitää et mulla on olemassa paikallinenki kortti. Sit se anto mulle täysi-ikäsen rannekkeen eli eipä tienny mitää. :) No, eipä siitä mitää hyötyä ollu ku olin autolla liikkeellä, mut piti sitä nyt saada testata. Sit tää italialainen rupes siinä ovella höpöttää et ethän sää nyt vielä voi olla täysi-ikänen ja sullahan oli synttärit vasta joulukuussa. Sanoin sille et vähän hiljempaa kiitos, kerron sulle kohta. Sit kerroin sille ku oli parempi paikka ja sitte se ymmärsi et mistä oli kyse. Siellä oli kyllä ihan kivat menot ja italialaisen kanssa bailattiin melkeen koko ilta. Siellä oli yks mies, jonka huomasin varmaan jo 12 aikaan et se seuras mua koko ajan. Se katteli ku mää tanssin ja sitte se tuli muutaman kerran ihan viereenki ku oltiin jossai muualla ku tanssilattialla mut ei ikinä uskaltanu sanoo mitää. Huomasin et se oli ihan selvästi kiinnostunu mut ei uskaltanu ikinä sanoo mitää. Mua rupes käymään sääliksi ku toinen on niin ujo, ettei uskaltanu tulla mitää sanoo. Mut tietysti ihan hyvä ettei tullu ku sitte se ois voinu olla kova paikka ku oisin sanonu et ei kiitos. Viime yönä oli varmaan joku ihme meno jossai sitte 2 aikaan, josta meillä ei ollu mitää tietoo, ku porukka oikeesti hävis nectosta. Loppuillasta tanssilattia oli melkeen tyhjä mikä oli hyvin kummallista. Yleensä se on koko ajan ihan täynnä. Oli siellä 12-1 välillä ihan yhtä paljon porukkaa ku aina ennenki mut sitte vaan kaikki hävis johonki. No, mahtupaha tanssimaan.
Sunnuntaina nukuin pitkään ja vein sitte perheen keskimmäisen katsomaan mun kanssa uuden Madagascarin. En ollut hänen kanssaan tehnyt vielä mitään kahdestaan ja sillon aikasemmin vien vahemman pojan kattomaan badmannia. Poika oli ihan innoissaan ku kuuli, että pääse mun kanssa ihan kahdestaan. Ei oikeesti meinannu pysyä housuissaan ku rupes niin innostuneeksi ku kävin kysyy mukaan. Tosi mukava tietysti että hän oli innoissaan, niin oli tosi kiva viedä hänet leffaan. Hyvä leffa oli ja poika tykkäsi kovasti. Kamala ku meinasin saada sydärin äsken. Tyttö hiippaili mun huoneen ovelle joka siis on auki ja säikytti mut. Ihan hullu! Se vaan sano, et se halus säikyttää mut. Sulonen. No, oli sillä asiaaki eli syömään tuli käsky.
Ens viikolla sitte oon tosiaan lähdössä sinne Chicagoon perjantaina. Sunnuntaina tullaan myöhään illalla takasi. Yritän päivittää viikon tapahtumia ennen sinne lähtöä, niin saan sitte Chicagon omanaan tänne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti