Niagaran putoukset ja Toronto, Kanada

Lauantai aamuna päästiin lähtemään ihan hyvissä ajoin ku sain mun matkatoverit, saksalainen ja puolalainen, meille yöksi perjantaina. Lähdettiin liikkeelle joskus vähän ennen 7 aamulla. Mentiin siis mun autolla ja mää ajoin koko matkan. Kotiin tullessa katsoin, että matkaa oli tullu noin 650 mailia kahden päivän aikana. Ihan hyvä saavutus, mutta ei paha kuitenkaa. Selän kanssa vaan meinas olla vähän kestämistä, joten särkylääkkeitä tuli viikonlopun aikana syötyä.

Matkaan siis lähdettiin karttojen ja mapquestin opasteiden kanssa, sillä mun navigaattorissa ei oo Kanadan karttaa ja mentiin jo Detroitista (tunnin matkan päästä) Kanadan puolelle. Tulliin saavuttiin sen verran aikasi, että ei tarvinnu ainakaa jonottaa. Mikä oli kyllä hyvä, sillä meillä kesti jo ilman jonotusta siellä puoli tuntia ku olivat ilmeisesti sitä mieltä, että yritetään viedä huumeita sinne ku saatiin oikein supertarkastus. Tavattiin neljä eri tullityyppiä, joista jokainen kysy, että mitä tehdään tehdään Kanadassa ja kaikkee muuta eli samat litaniat sai selittää melkeen kaikille. Pahin oli kuitenki yks nainen, joka kyseli kaikki maan ja taivaan väliltä. Se oli se varsinainen tullitarkastus. Se kyseli mm. mitä me tehdään kanadassa, missä ollaan yötä, tunnetaanko ketään sieltä, onko meillä mitää lahjoja sinne, mitä tehdään usassa, missä asutaan usassa, ollaanko kaikki samassa perheessä, miten voidaan tuntea toisemme, montako laukkua meillä on, miten paljon meillä on käteistä ja miten paljon tilillä rahaa, kenen auto, tietääkö mun hostperhe et mulla on niitten auto, onko meillä jotai bisneksiä sinne vai ollaanko ihan vaan turisteje, millon tullaan pois, mitä on laukkujen sisällä. Sit piti näyttää meidän ajo-ohjeet, jotka olin tulostanu ja meidän hotellin tiedot. Ja sit se kysy vielä et millon ollaan tultu usaan ja millon lähdetään ja miksi ollaan tultu usaan. Kaikista paras oli, et miks just tästä halutaan mennä yli ku täällä on montaki ylityspaikkaa. Siinä vaiheessa oli vähän et anteeks mitä. En oikein tienny et mitä ois pitäny vastata et miks just tästä. Se nyt vaan sattu tulee ekana vastaan :D Sit se nainen passitti meidät seuraavaan pisteeseen, jossa piti sammuttaa auto, tulla ulos autosta ja mennä seisoo jolleki jalkakäytävälle ja sit ne tarkisti meidän auton. Sit mentiin vielä yhden naisen luo, joka kyseli taas samoja juttuja ja sit se laitto leimat meidän passiin et ollaan menty Kanadaan helmikuun 7. päivä. Maahan kuitenki päästiin mut oli aika hullua. Jälkikäteen hyvin hauskaa. Oltiin varmaan hyvin epäilyttäviä ku kolme nuorta tyttöö tosi hienolla autolla ja kaikki ollaan eri maan kansalaisia eikä kukaan oo usan tai kanadan kansalainen. Hostäiti soitti sitte ku oltiin jo hyvän matkaa ajettu Kanadan puolella et miten meni tullissa. Hän oli hyvin ihmeissään et miten ne nyt tollee teki ku yleensä se on helpompi mennä Kanadaan ku usaan. Siinä vaiheessa meinas vähän jännittää et mitenhän meidän käy ku yritetään takasi usaan, mut se meni helposti. Ihan pari peruskysymystä se mies kysy, kuten et mitä tehtiin kanadassa, miten kauan oltiin ja mitä tehdään usassa ja onko meillä mitään tuomisia kanadasta. Kesti varmaan kaks minuuttia. Huomattavasti nopeempi toimitus.

Enste ajettiin Niagaran putouksille. Oltiin siellä joskus puol yhden aikaan. Se oli aika hassua ku me saavuttiin sinne ja luultiin eka et ollaan eksytty ja meidän pitää palata takasi motorille ja seurata kylttejä uudestaan. No, siinä samalla ku mää ajoin vaan suoraa ja kattelin ympärille saksalaisen kanssa, puolalainen selvitti kartalta et missä ollaan. Mut ennen kun hän ehti saada ihan tarkan sijainnin meille, katsottiin saksalaisen kanssa et tuossahan noi putoukset on. :D Siinä ne oli ihan yhtäkkiä meidän edessä. Sit vaan auto parkkiin ja kävelemään lähemmäksi ja ottamaan kuvia. Onhan ne makeet, muuta ei voi sanoa. Ja vielä talvella ku siellä oli jäätä kivasti kertyny joka paikkaan. Sit käveltiin läheiseen ravintolaan syömään ja käytiin maailmanpyörän tyylisessä jutussa kattomassa maisemia. Se oli tosi kivaa ku näki putoukset ylhäältä, mutta sitte taas ku siellä oli tosi kova tuuli ja se heilutti siellä ylhäällä meidän koppia, niin se ei ollu yhtää kivaa. Hengissä kuitenki selvittiin ja todettiin, että ei kyllä haluttas asua siellä ku ei siellä oo yhtää mitää putouksien lisäksi. Muuten se nimittäin näytti aika tylsältä seudulta. Putouksilta lähdettiin joskus viiden maissaa jatkaa kohti Torontoa. Hotellilla oltiin joskus 7 maissa eli ei kovin kauaa etsitty hotellia. Vähän oltiin hukassa ku yks mapquestin ohje oli epäselvä, mutta aika nopeesti kuitenki löydettiin taas oikee tie ja päästiin hotellille. Parkkipaikkakaa ei ollu kallis, ku se oli 20 kanadan taalaa 24 tunnilta. Hotelli oli ihan Toronton keskustassa eli tosi hyvällä paikalla ja siistit kivat huoneet. Ja sit vielä hintaan kuulu ilmanen aamiainen, joka oli kyllä tosi kiva. Lauantaina illalla yritettiin mennä baariin ku puolalainen halus saada juoda hänen oluensa kanadassa ku siellä hän on täysikänen mutta ei amerikassa. Kanadassa täysikäisyyden raja on 19. Käytiin yhden baarin ovella ja kyseltiin, että paljo maksaa ja muuta. Ois pitäny maksaa 10 kanadan taalaa ja joihinki kuulemma enemmän et pääsee etes sisälle ja todennäköisesti tulee olemaan ainaki alku illasta hyvin tyhjä. Todettiin, että ei mennä sisälle ku en mää ainakaa ois jaksanu valvoa kovin myöhään. Kuitenki pitkä ajo takana ja seuraavana päivänä sama juttu edessä uudestaan. Mentiin sit vaan yhteen pubiin istuu, et hän sai oluensa ja oli onnellinen. :) Kaiken huippu oli ku hän tilas cosmopolitanin ja oli juonu sen melkeen kokonaan ku hän sit onnistu kippaamaan sen siihen pöydälle. Kohta baarimikko tuli kyselee et mitä täällä tapahtu ja sit selitettiin et se vaan vahingossa kaato. No, baarimikko anto hänelle uuden cosmon ilmatteeksi. Takasi hotellilla oltiin joskus puolen yön jälkeen et saatiin ihan hyvät noin 9 tunnin yöunet.

Sunnuntaina käytiin aamulla aamupalalla ja sen jälkeen luovutettiin hotellihuone. Saatiin kuitenki jättää auto sinne parkkiin, joten tavarat autoon ja eiku menoksi. Liikuttiin kävellen lähiseutua. Eka mentiin Hockey Hall of Fameen, joka on galleria jääkiekon historiasta ja kuuluisimmista ja vaikuttavimmista pelaajista. Eka käytiin siinä kaupassa joka on sen yhteydessä. Ja siellä meikä innostu ihan täysin! Näin siellä suomen pelipaidan, jossa luki suomeksi, että suomi! Olin saada sydärin ku näin sen. Täällä sitä vaan innostuu ihan sikana ku näkee jotai suomi juttua tai suomalaista tekstiä jossai ku se on niin ihmeellistä. Ei siihen ihan joka päivä törmää. Innostuin siitä niin paljon, että mun oli ihan pakko saada ostaa se! Oon siitä hyvin ylpeä. :D Sit jos meen täällä vielä Detroitin NHL peliin, niin tuun laittaamaan sitte sen pelipaidan päälleni. Onhan meillä sentään Filppula täällä. Aika cool, vai mitä. :D Shoppailu innostuksen jälkeen menin yksin käymään sit tän gallerian sisällä ku mun kaverit ei sinänsä ollu kiinnostunu jääkiekosta eikä ne halunnu maksaa sit sitä sisäänpääsymaksua. Ehdottomasti kohokohta koko galleriassa oli Stanley Cup pokaali. Sitä parempaa versiota nimittäin säilytetään siellä. Tää on se versio, joka on pelaajien mukana jäällä ja joka on kaikissa valokuvissa. Sit se toinen versio on vähän huonompi kuntosempi ja se sit kulkee pelaajien mukana saunat ja sun muut vähän vähemmän hohdokkaat paikat läpi ja on voittaja joukkueella. Löysin sieltä sit pari suomalaista nimee, Selänteen, Kurrin ja Tikkasen. Siihen ei ollu vielä tullu sitä uusinta Detroitilta eli en nähny Filppulan nimee siinä. Sit pyysin yhtä naista ottaa kuvan musta ja pokaalista. Olihan se hieno. :)

Sieltä jatkettiin historialliselle kaupungin alueelle, jossa oli vanhoja rakennuksia ja kauppoja. Siellä näin yhdessä kaupassa marimekkoa. Olin taas saada sydärin! Siis ihan oikeesti, marimekkoa oli Torontossa kaupassa. Näin mää sitä jossai muuallaki täällä usassa ettei se nyt sillee oo ihme. Tää vaan oli sellanen pikkunen erikoistarvikekauppa keskellä historiallisia rakennuksia, niin en todellakaa odottanu näkeväni siellä marimekkoa. Sieltä käveltiin syömään ja sit viimeseksi mentiin maailman korkeimpaan vapaasti seisovaan rakennukseen. Hyvällä säällä sieltä näkee Niagaran putoukset ja Nykin osavaltion pohjoisosaa. 447 metriä oli korkein paikka, johon ihmiset pääsi. Oli aika makeet näkymät. Ja hurjaa oli ku noin 350 metrin korkeudessa pääsi kävelee sellasen lasin päälle, josta oli suora näkymä maahan. Se tuntu aika hurjalta. Tornin jälkeen suunnattiin hotellille hakee autoa ja kotiin päin. Kotimatkalla ku päästiin ulos Toronton keskustasta, törmättiin meidän matkan suurimpaan ongelmaan eli bensa-aseman löytämiseen. Ajettiin motarilta ulos exitistä, jossa oli bensa-aseman kuva. No, aikamme ajettiin siinä lähellä eestakasi, mutta ei näkyny eikä ollu etes mitää kylttiä missää. Todettiin, että mulla ei riitä bensa vaan kruisailla eestaas, joten ei muuta ku kysymään. Ajoin ekan talon pihaan ja siellä oli vaan pihalla valot mutta talo oli pimee, joten todennäköisesti kukaan ei ollu kotona. Seuraavan talon pihaan ja siellä kävi hyvä tuuri ku joku mies oli pihalla. Ei tarvinnu mennä ovikelloa soittaa. Kävin sitte kysymässä et miten mää löydän bensa-aseman täältä ja hän sitte ystävällisesti neuvo meidät sinne. Ei ois kyllä ikinä ite osattu ku se oli kuitenki jotai 3 kilsaa pois motarilta ja ois vielä pitäny osata kääntyä tietystä risteyksestä vasemmalle. No, bensaa kuitenki saatiin ja sit vaan kotia kohti. Nopean tullin jälkeen olin kotona joskus 11 jälkeen eli ei menny kovin myöhään.

Oli kyllä kiva reissu. Ja meidän suurimmat ongelmat oli bensa-aseman löytäminen ja Kanadaan pääsy eikä esim. meidän hotellin löytäminen Kanadan suurimman kaupungin keskustasta karttojen avulla, vaikka niin ois voinu kuvitella. Ehdottomasti koko reissun hauskin kohta oli ku oltiin lauantaina illalla hotellilla ihan yli väsyneenä ja sit puolalainen yritti saada sen konetta nettiin. Netissä oli joku vika ku se ei toiminu. Sit hän soitti vastaanottoon siitä pari kertaa ja valitti ja sit joku mies toi siihen piuhanki et sen voi yhdistää siihen koneeseen ettei käytä langatonta mut eihän se piuha passannu hänen tietokoneeseen. No, annettiin sitte sen olla ku ei me nyt välttämättä tarvittu nettiä. Mutta hauskin kohta oli, ku hän soitti varmaan neljännen tai kolmannen kerran vastaanottoon ja esitteli ittesä, et Hi, I m a girl with internet. :D Oltiin saksalaisen kanssa kuolla nauruun. Sit tää respan mies soitti ihan vaan yhden kerran sen takia meidän hotellihuoneeseen et se halus tietää et onhan kaikki hyvin. Joo, saatiin ainaki palvelua. :D Niagaran putouksista voin sanoo sen, että ehdottomasti ne kannattaa mennä näkemään ja Torontosta sen, että tykkäsin siitä enemmän Chicagosta. Jos saan valita et meenkö uudestaan Chicagoon vai Torontoon, niin Torontoon ehdottomasti. Tosi nätti kaupunki, niin ku kaikki muutki on sanonu jotka siellä on käyny.

Flussani kanssa selvisin ihan hyvin. Päivä päivältä tuli paremmaksi ja sen ainakaa lisää sairastunu reissun aikana. Et se ei häirinny mitenkää reissua. Selän kanssa vaan meinas olla ongelmia ku sen verran rankka ajo matka, mut särkylääkkeet on onneksi keksitty. Säänki kanssa meille kävi tosi hyvä tuuri ku ilman lämpötila oli varmaan jotai +0-10 astetta ja aurinko paisto Torontossa ihan koko ajan ja Niagaran putouksillaki vähän aikaa. Mut ei kuitenkaa satanu mitää. Tuuli oli vaan molemmissa paikoissa välillä vähän turhan kylmä, mutta sen kanssa pärjäs. Näin helmikuussa ois voinu käydä huonoki tuuri ja oltas saatu parin kymmenen asteen pakkaset mut ei onneksi saatu.